Rengastietoa

Milloin renkaat ovat liian kuluneet?

Lain mukaan rengas on liian kulunut vasta, kun kesärenkaan pääuran urasyyvyys on pienentynyt 1,6 mm:iin ja talvirenkaan 3 mm:iin. Lain vaatimat minimiurasyvyydet ovat vaikeissa olosuhteissa turvallisuuden kannalta riittämättömät.

Vesiliirto- ja sohjoliirtovaaran vuoksi Autonrengasliitto suosittelee
vähimmäisurasyvyydeksi kesärenkaille 4 mm ja talvirenkaille 5 mm.


Mikäli rengas on kulunut epätasaisesti, syytä voi hakea pyöräkulmista, akselistojen välyksistä, iskunvaimennuksesta, rengaspaineista tai jopa kaikkien edellämainittujen asioiden yhteisvaikutuksesta. 
Kuluneen renkaan vaihtaminen ajoissa uuteen on myös ympäristökysymys. Mikäli rengasta ei kuluteta sileäksi, se kelpaa uudelleenpinnoitukseen. Vaihtamalla renkaasi ajoissa asiantuntevassa rengasliikkeessä lisäät kaikkien tielläliikkujien turvallisuutta ja varmistat samalla, että renkaat päätyvät asianmukaiseen hyötykäyttöön.

Rengaspaineet

Tarkista ajoneuvosi rengaspaineet säännöllisesti. Noudata ensisijaisesti autonvalmistajan ohjeita. Ajoneuvosi ollessa kuormattuna on erittäin tarkeää huolehtia riittävästä rengaspaineesta. Renkaiden ollessa alipaineisia auto on vaarallinen nopeutta vaativissa väistöissä sekä jarrutuksissa. Talvirenkaan rengaspaine on noin 0,2-0,5 bar kesärengaspaineita korkeampi. Lisää tietoa saat ammattitaitoisesta rengasliikkeestä.

Käytetyt renkaat ja ympäristö

Pelkästään Suomessa poistuu vuosittain käytöstä runsaat 55 000 tonnia käytettyjä renkaita, mikä vastaa noin 3,5 miljoonaa henkilöautonrengasta. Yhteen kerättynä tällainen määrä renkaita muodostaisi pinon, joka ulottuisi kaadettuna Helsingistä vielä Kuopion ohi. Ellei renkaiden kierrätyksestä huolehdittaisi, ne päätyisivät luontoon ja ihmisten kellareihin ja varastoihin. Käytettyjen renkaiden vieminen kaatopaikoille on kielletty.

Rengaskierrätys

Tietoa rengaskierrätyksestä saat Rengaskierrätys Oy:n sivuilta: http://www.rengaskierratys.com/fi/

Renkaiden ja vanteiden muutokset

(Liikenneministeriön päätös auton rakenteen muuttamisesta 1.marraskuuta 1998) 
-Vanteiden ja renkaiden muutokset

  1. Autoon asennettavat vanteet eivät saa merkittävästi lisätä pyöränlaakereihin tai ohjauslaitteisiin kohdistuvia rasituksia verrattuna alkuperäisiin vanteisiin. Vanteiden vaihdon seurauksena auton kunkin akseliston raideväli saa muuttua enintään 30mm alkuperäiseen verrattuna, ellei auton valmistaja muuta ilmoita. Vanteiden on asennusmitoiltaan oltava pyörännapaan sopivat. Vanteita joissa on soikeat, eri jakoympyröille sopivat pultinreiät, ei saa käyttää. Vanteiden tulee olla auton akselistomassoille ja tehoille sopivat.
  1. Auto on muutoskatsastettava, jos
    1. vanteen nimellishalkaisija poikkeaa alkuperäisestä yli 26mm tai
    2. renkaan leveys poikkeaa alkuperäisestä yli 30mm
  1. Renkaan ulkohalkaisijaa ei saa suurentaa enempää kuin 51mm eikä leveyttä enempää kuin 102mm alkuperäiseen renkaaseen nähden. Jos renkaan ulkohalkaisijaa suurennetaan, on nopeusmittarin näyttämä tarvittaessa korjattava.
  1. Auton pyörännavan ja vanteen väliin ei saa asentaa sovituskappaleita. 
  1. Autoon saa vaihtaa sen rakenteelllisesti sallitun suurimman nopeuden edellyttämää nopeusluokkaa alemman nopeusluokan renkaat. Vaihtaminen on sallittu ehdolla, että autoon vaihdettavat renkaat ovat vähintään nopeusluokkaa Q (160km/h) ja että auton suurimman rakenteellisen nopeuden edellyttämää nopeusluokkaa alemman nopeusluokan kesärenkaista on ohjaamossa kuljettajalle helposti näkyvään paikkaan pysyvästi kiinnitetty kilpi tai tarra, josta selvästi ilmenee suurin sallittu renkaiden rajoittama ajonopeus.